perjantai 23. huhtikuuta 2010

Kevätpuuhailuja.

Ihan ensiksi ylpeänä voin kertoa, että Taisto on päässyt eroon yöpissailustaan. Eli ei enää lätäkköä pissapyyhkeellä yön jälkeen. Yksi ilta vaan päätin, että nyt riittää pyyhkeiden pesu ja taisi Taisto hoksata idean. Olisi pitänyt heittää pyyhkeet menemään jo aikaa sitten...

Huomenna laitetaan takapihalle uusia istutuksia. Viime syksynä kaivettiin hernepensasrivi(?) pois varjostamasta ja jälejlle jäi vain multainen maa, jota Taistosta on ihana kaivella ja minusta vielä ihanampi pestä Taiston jalkoja JOKA pihallaolon jälkeen. No, nurmikkoa näihin kohtiin on turha istuttaa, koska Taisto kaivaisi kuitenkin siemenet tiehensä, joten käytiin tänään ostamassa muutama tuija ja haketta. Vielä pitää hommata luonnonkiviä jostain, niin pihasta saadaan multavapaa ja Taistokin ehkä onnistuu nauttimaan pihasta likaamatta itseään.

Yksi viikonloppu lähdettiin metsään ihailemaan puroa ja sen vesimäärää. Taisto tietysti nautti metsäilystä ja kirmaili ympäriinsä. Vaikka maalla asutaankin, niin samalla kertaa Taisto tutustui ensi kertaa multaiseen peltoon. Kyllä oli ihana ottaa spurtteja pellolla ja välillä vähän tonkia multaa!




lauantai 10. huhtikuuta 2010

Kuvia.

Nyt on uusi kamera hommattuna, mutta vielä tarvitsee harjoitella sen käyttöä, kuten kuvista saattaa huomata... :)

Taistolta taas aivan loistavaa poseerausta, etenkin tuossa viimeisessä kuvassa :D