maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulun hetkiä.

Taiston joulu meni lahjoja avatessa, nukkuessa, syödessä ja taas vähän nukkuessa. Lahjaksi Taisto sai suuren apinan, joka syrjäytti nallen Taiston tyttöystävänä. Lenkillä käytiin hienon villapaidan kanssa (Minnalle kiitos mallista ja kummitädille suuri kiitos kutomisesta). Joulun hirviö oli joulupallo, josta videopätkä tuossa kuvien perään (videolla turun murteesta vastaa äiti ja isi).






sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Talvi tuli!

Eilen satoi ensimmäistä kertaa oikein kunnolla lunta ja aamulenkille lähtiessä Taisto kyllä vähän ihmetteli, mutta eipä lumi kauaa Taiston menoa haitannut. Iltapäivällä lähdettiin metsään...



Taistosta on ihana juoksennella metsässä ja jokainen puska ja puunjuuri on haisteltava. Vesikin kiinnostaa, mutta on vähän kylmää Taiston varpaille...







Sitten vielä poseerausta omalla pihalla jouluvalojen takana...

perjantai 11. joulukuuta 2009

Eilen se sitten tapahtui...

Taisto pääsi hyppäämään keittiössä olevan aidan yli ja siis vapaaksi koko kämppään. No tänään se sitten teki sen kahdesti, joten oli aika ottaa pois aita ja portti keittiöstä. Nyt kovasti, siis KOVASTI toivon, että Taisto ei pureksi huonekalujani tai pissaile matolle sillä aikaa, kun se on yksin kotona. Vähän kyllä pelottaa...

maanantai 30. marraskuuta 2009

Vihdoin uusia kuvia!

...vaikkakin erittäin huonolaatuisia sellaisia. Haaveet uuden kameran hankkimisesta murskautuivat jääkaapin hajotessa perjantaina.

Mutta tässä kuitenkin uunituoreita kuvia Taistosta ja uudesta niittipannasta :D


Kun omat herkut on syöty niin pitää ruveta kerjäämään toisten syömisiä...

Taisto näyttää heti isolta koiralta, kun hommattiin vähän isompi panta.

Tässä vähän videokuvaakin Taistosta. Istuminen ja maate meno alkaa jo sujua, välillä paremmin, välillä huonommin :)



Viikonloppuna Taisto juoksi ulos ja löi jalkansa kynnykseen. Välillä vieläkin Taisto inahtaa jalkaansa juostessaan, mutta pääasiassa kävelee, juoksee ja hyppelee ihan normaalisti, eikä arista jalkaa siihen koskettaessa. Toivottavasti jalka parantuu pian, ettei tarvitse lähteä lääkärille sitä näyttämään.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Odottelua ja pikkujouluja...

Kävin tänään November Showssa Turun messu- ja kongressikeskuksessa ihailemassa bostoneja ja tietysti muitakin koiria. Voivoi sentään, koskakohan Taisto oppii olemaan niin maltillisesti kuin näyttelyssä olevat bostonit. Nyt pitää tosissaan ruveta harjoittelemaan, jospa sitä uskaltaisi joskus Taiston kanssa näyttelykehiin. Näyttelystä Taisto sai tuliaisiksi hienon nahkaisen niittipannan ja tietysti ihanan vihreitä puruluita.

Taitaa Taistosta kasvaa suuri bostoni verrattuna noihin näyttelyssä olleisiin.. nyt on painoa kuusi kiloa ja säkäkorkeus tänä aamuna noin 35cm...

Tänään vietetään kotona pikkujouluja, eikä Taisto malta odottaa vieraiden saapumista...

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Mutru

Onko mitään huvittavamman näköistä kuin bostonin mutrualahuuli? Vieä kun joskus ehtisi ottaa kuvan siitä...

maanantai 9. marraskuuta 2009

Mitä tahansa parista herkusta

Taisto rakastaa syömistä ja herkkuja. Sehän on minun mieleeni, koska harjoittelun pitäisi olla silloin helpompaa... ja tänä viikonloppuna siitä on hyvää näyttöä!

Viikonloppuna Taisto on oppinut kaksi uutta temppua. Istu ja maaten. Voi tätä omistajan ylpeyttä!!! Kiitos Johannan ja Pekon, jotka kouluttivat Taistoa Nousiaisissa ollessamme yökylässä. Toivottavasti Taistosta tulee yhtä fiksu kuin Pekosta on tullut. Mutta siis, olen hyvin ylpeä Taistosta :)

Eläinlääkäri ennusti Taistosta isoa ja rotevaa bostonia, joten eiköhän Taistosta aika suuri herra kasva.

Hammaskeijulle hommia

Taiston hampaat ovat alkaneet vaihtua. Ainakin kaksi hammasta on löytynyt, toinen lattialta ja toinen sohvalta. Taisto istui sohvalla ja haisteli ihmeissään pudonnutta hammastaan. Ilme oli aika huvittava...

Onneksi muuten possunuha ei tartu koiriin, jos vaikka sen itse tässä lähiaikoina sairastaa...

maanantai 2. marraskuuta 2009

Taiston takki

Taistolle ostettiin noin kuukausi sitten takki, koska raukka palelee pihalla ja toisaalta on hyvä opetella takin pitämistä jo hyvissä ajoin. No, nykyään kun Taisto näkee takin, se juoksee karkuun ja kovaa. Kun saan Taiston kiinni ja takin sen päälle, raukka seisoo paikallaan päätään riiputtaen. Pihalle kun päästään, niin ei takki näytä enää Taistoa häiritsevän, vaan poika pinkoilee ympäriinsä innokkaasti. Ellei sitten satu olemaan sillä tuulella, ettei kävelylenkki voisi vähempää kiinnostaa...

Joudun odottamaan uutta kameraani vielä kuukauden päivät, kunnes veronpalautukset kilahtavat tilille. Siihen asti ilmestyy kuvia harvakseltaan..

Parin viikon päästä Taistolle tulee viisi kuukautta täyteen ja painoa on tällä hetkellä 5,4 kiloa. Saa nähdä, minkä kokoinen herra Taistosta kasvaa...

torstai 22. lokakuuta 2009

Pitkästä aikaa!

Vihdoin olen saanut kunnollisen netin kotiimme ja toivottavasti sen ansiosta tulee tätä blogiakin päivitettyä vähän useammin.

Taisto on kasvanut taas hirveästi ja vauhti tuntuu vain kasvavan. Koirakoulussa opitaan pikkuhiljaa juttuja (jos vaan jaksettaisiin kotona harjoitella) ja tehdään uusia tuttavuuksia.

Tässä pari hyvää kuvaa tältä viikolta...


sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Kunnon kuvia

Nyt sain kuvia koneelle. Ensimmäisessä Taisto on ystävänsä Mion kanssa, muut on pihalta pationrakennushommista.



Taisto puruluu suussa...

Viikko taas vierähti

Taistolla on ollut paljon hommaa tällä viikolla. Koirakoulu keskiviikkoisin työllistää myös muina päivinä, kun kotiläksyä tulee joka kerta ja aina pitäisi harjoitella. Taiston suosikkiläksyjä ovat tietysti leikit, mutta tuo rauhoittuminen ja yksinjääminen ei olekkaan sitten ihan niin mukavia. Vaikka kyllä Taisto aika hienosti osaa rauhoittua, onhan hän vasta pentu. Yksinolokin kai sujuu, ainakaan seinänaapuri ei ole kuullut räksytystä päivisin :)

Viikolla aloitettiin pation rakentaminen, ja siinähän riittää hommaa myös Taistolle. Aina pitää ehtiä varastaa lautojen välikappaleet ja piilottaa ne hyvään jemmaan, ennen kuin joku taas tarvitsee niitä.

Taistolla on kaksi parasta ystävää täällä kotona, Nalle ja Koira. Niitä on niin mukava syödä ja repiä! (kuvat ovat edelleen surkeita...)



Taisto osallistuu bloginsa kirjoittamiseen innokkaasti, kuten kuvasta näkyy...

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Vauhdikas viikonloppu

Perjantaina pommi Mio tuli Lauran kanssa yökylään. Jännityksellä odotettiin, miten Mio ja Taisto tulevtat toimeen, mutta koiruudet aloittivat heti leikin ja kaikki sujui hyvin. Loppuillasta Taisto oli jo aivan uupunut, mutta silti oli pakko aina mennä peuhaamaan Mion kanssa, kun toinen kulki shvan ohitse. Yön jälkeen sama meno jatkui aina siihen asti, kunnen Mio ja Laura lähtivät kotimatkalle.

Loppuaika viikonlopusta onkin mennyt Taistolla nukkumiseen, mitä nyt Pekko kävi Taistoa tänään moikkaamassa Johannan kanssa.

Kuvia en vieläkään saa kamerasta tietokoneelle siirrettyä, mutta tässä yksi todella huonolaatuinen kännykällä otettu kuva. Taisto sai Miolta herkun uuden kodin kunniaksi ja ai että miten hyvää se Taistosta oli!!

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Muuttokiireitä

Huhhuh, kyllä muuttaminen on sitten rankkaa. Nyt alkaa vihdoin kaikki olla paikoillaan ja ehtii iltaisin vähän rauhoittuakin. Taiston muutto on mennyt enemmän kuin hyvin. Viime perjantaina oltiin ensimmäistä yötä uudessa kodissa ja siitä asti Taisto on viihtynyt hyvin. Jopa keittiö uutena nukkumapaikkana ei ole paljon Taistoa hetkauttanut, mitä nyt vähän tarvitsee minun perääni vinkaista, ennen kuin voi ruveta nukkumaan.

Taisto on kasvanut ihan valtavasti! En ole vähään aikaan päässyt punnitsemaan, mutta alkaahan tuo näyttää jo isolta koiralta :) Vaikkakin tänään kyllä taas huomasin, että onhan TAISTO aika pieni verrattuna muihin koirakoululaisiin. Tänään siis alkoi koirakoulu, ja ensimmäinen kerta oli ainakin ihan positiivinen. Harjoiteltiin koiran rauhoittamista niin, että remmi on jalan alla. Ihan hyvin Taisto suoriutui, hetken ihmetteli ja sitten vaan untenmaille :)

Nyt kun Taisto pääsee sohvalle, niin ei siitä parempaa paikkaa hänestä olekkaan. Vielä on vaan vähän vaikea saada isompia leluja mukaan sohvalle.

Huomenna saadaan Taiston kanssa Laura ja Mio kylään. Saa nähdä miten parikiloinen pommi-Mio selviää Taiston hampaissa... tai toisinpäin :)

Jostain syystä en saa kuvia ladattua koneelle...

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Opittua

Kun Taisto muutti Auraan, minun sängystäni otettiin jalat pois, ettei Taisto pääse sängyn alle. No, perjantaina Taisto pääsi sitten sängyn päälle, ja jalat oli laitettava sänkyyn takaisin. Voi sitä iloa, kun saa juosta sängyn alta!!!

Lauantaiaamuna Taisto rapisutteli olohuoneessa ja kun mentiin katsomaan, herra oli ensimmäistä kertaa itse päässyt sohvalle. Perjantai-illasta jäänyt sipsipussi oli Taistosta ihanan tuoksuinen, eikä itse varmasti edes huomannut olevansa sohvalla. Lauantai-ilta menikin sitten siinä kun vahdittiin, ettei vauveli putoa sohvalta...

Tänäaamuna seisoin pihalla Taiston kanssa ja yhtäkkiä Taisto kyykistyi hiukan pissatakseen ja samalla takajalka nousi ylös! Olihan se aika suloinen näky, kun toinen jalka aivan koukussa ja toinen ilmassa hän yritti taiteilla pystyssä :) Tiedä sitten mahtoiko takajalkaa vaan paleltaa ja siksi nousi ylös, mutta nousipa kuitenkin.. :)

lauantai 12. syyskuuta 2009

Hyvänkokoinen remonttireiska

Taisto oli uljas ensimmäisellä rokotteellaan. Vähän oli pelottavaa tulla kopasta ulos, mutta kun sai lääkärin sormet pureskeltavaksi, niin pelko katosi ja esiin tuli rohkea sormien purija. Rokotusta Taisto ei edes huomannut, mutta silmien katsominen vähän ärsytti, eikä pää meinannut pysyä millään paikallaan. Taisto on lääkärin mukaan hyvänkokoinen bostonipentu 12-viikkoiseksi :).

Taisto on saanut osallistua uuden kodin remontointiin nyt, kun naulat ja ruuvit on poissa lattialta. Aika apulainen hän onkin. Välillä vaan ihmetellään, mihin kaikki työkalut häviää...

tiistai 8. syyskuuta 2009

Sylikoira

Taisto on todellinen sylikoira. Taiston suosikkipaikka leikkiä, nukkua tai syödä puruluita on kenen tahansa syli. Sylissä voi nukkua mitä erinäisemmissä asennoissa. Tässä yksi hyvä esimerkki...


Kun Taisto jää yksin kotiin, se voi muutaman kerran vinkaista oven takana, mutta rauhoittuu äkkiä omiin puuhiinsa. Tästä olenkin päätellyt, että se on melko hiljaa päivisin kotona. Yleensä kun tulen kotiin, se nousee omasta pedistään aivan tokkuraisena unesta. No, tänään tulin kotiin ja kauhukseni kuulin, miten Taisto räksyttää louskutti sisällä. Räksytys kyllä loppui hetken päästä, mutta kuitenkin. Mitenköhän meidän rivitaloasuminen rupeaa sujumaan ensiviikolla...

Torstaina on ensimmäinen rokotus. Sitten päästään haistelemaan jo pihaa kauemmas. Taistolla onkin kauhea hinku päästä tielle ja ojanpientareille nuuskimaan uusia hajuja.

Taisto on muuten kerännyt painoa jo reilut kolme ja puoli kiloa...

torstai 3. syyskuuta 2009

Taisto torahammas

Miten koiralla voi olla niin kova vimma purra käsiä? Täällä ollaan kädet reikiä täynnä, kun Taisto vähän innostuu, eikä kuule tai näe muuta kuin kädet, joita voi purra miten lujaa tahansa. Tänä iltana otetaan järeämmät aseet käyttöön ja ruvetaan suihkimaan suihkupullolla, kun ei näytä muu auttavan. Kielloista Taisto vaan innostuu, ja kun nostaa kädet pois koiran ulottuvilta, niin into senkun kasvaa. Olen kokeillut myös leikin lopettamista joka kerta kun Taisto puree, mutta ei auta. Suihkupullo siis.

Ja niin, kaikki hyvät vinkit otetaan vastaan!!!

Voi kun itselläkin olisi edes ripaus tuollaista bostonin energiaa ja päättäväisyyttä...

tiistai 1. syyskuuta 2009

Taiston tuhotyöt

Taisto oli sitten tänään ylittänyt itsensä ja repinyt kaikki vaatteeni alas sängyltäni. Hän ei ole vielä sinne asti ylettänyt, mutta nyt selvästi jo ylettää. Siinä meni sitten kaikki vaatteet pesuun, kun sattuivat olemaan kasattuna siihen pissapyyhkeen päälle. Eli mitä tästä opimme, vaatteet kuuluvat vaatekaappiin, ei sängylle :) Odotan innoissani, koska peitot löytyvät työpäivän päätteeksi lattialta...

Onneksi Taisto tykkää myös siivoamisesta...

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Taisto kasvaa kohisten


Tänään aamupäivästä sain Taistosta vihdoin edes jonkinlaisia kuvia, kun vauhti hänellä oli normaalia rauhallisempi. Toinen korva siis nousi muutama päivä sitten ja meni samantien nurinpäin rullalle :)



Taiston jalat venyy ja paukkuu! Tuntuu, että senttejä tulee viikossa vaikka kuinka monta :D

lauantai 29. elokuuta 2009

Taisto taistelukaveri


Taistosta tuli Auralainen 8.8 pitkän ajomatkan jälkeen. Taiston kotiutuminen sujui hyvin. Ensimmäisenä uuteen kotiin saapuessaan hän nappasi äitini tohvelin ja juoksi tyytyväisenä pureksimaan sitä olohuoneen lattialle. Ensimmäisenä yönä Taistoa vähän ihmetytti, mutta sitten ollaankin nukuttu ihan hyvin, mitä nyt kerran yössä Taisto herää leikkimään suosikkipehmoleluaan.

Taisto oli silloin kolme viikkoa sitten sellainen pieni pallero, pienempi kuin osasin edes odottaa. Nyt Taisto onkin jo kymmenenviikkoinen villipää. Vauhti on aivan tajutonta ja pureminen myös. Kun Taistolla on puhti päällä niin ei mikään pidättele häntä puremasta käsiä. Kielloista hän saa vain lisää intoa. No, onhan tuo vasta aika pieni, eiköhän se siitä kohta ala homma sujua ilman leikkikaverin puremistakin.

Minun ilokseni Taiston toinen korva nousi loppuviikosta... ja käpertyi samantien nurin päin :D. Nyt odottelen, koska toinen korva tekee saman tempun. On aika veikeän näköinen tällä hetkellä tuo Taistelu-Taisto. Yritin saada kuvan, mutta nyt on niin kova vauhti päällä, että ehkä ensikerralla...

Kahden viikon päästä on ensimmäinen rokotus ja sitten päästäänkin tutustumaan enemmän toisiin koiriin ja etenkin lähiympäristöön. Tähän asti ollaan pyöritty ainoastaan tuossa omassa pihassa, kun tässä lähellä asuu niin paljon koiria. 23.9 mennään Taiston kanssa arkitottelevaisuuskurssille Lietoon. Minulla on suuret odotukset kurssilta, odotan saavani sieltä paljon hyviä vinkkejä.

Parin viikon päästä ollaan myös muuttamassa Taiston kanssa omaan kotiin. Tällä hetkellä aika meneekin remontissa, ja loput tietenkin Taiston kanssa touhuillessa. Omassa kodissa on aidattu pieni piha, jossa Taisto saa olla ilman tuota niin ihanaa talutinta. Tänään käytiin ekaa kertaa tutustumassa pihaan. Oli siinä Taistolla ihmettelemistä, ja vähän pelottikin uusi piha. Äkkiä hän kuitenkin rohkaistui ja sitten vauhtia taas riitti. Tuli siinä Taiston tehtyä myös muutama kuperkeikka, kun vauhti kasvoi vähän turhan kovaksi alaspäin viettävällä pihalla. Eipä se Taistoa paljon haitannut, itse ehkä pelästyin vähän :)